| Talviset pidot saaristomerellä | |
|
Päällikön halli Rodeborg valmiina juhlaa varten
Yöpymisalkovit Viikinkien hotellihuone Sauna - nykyaikainen ja mukava 15 hengen edustussauna
|
Talvella
ulkosaaristo henkii rauhaa ja hiljaisuutta, jota vain ajoittaiset
myrskyt rikkovat. Kesäinen väen paljous ja kiire on muuttunut
hiljaiseloksi. Kyläteillä ja laivareiteillä kohtaa harvoin
ohikulkijan. Näihin maisemiin sijoitettu kokous tai juhla antaa
mahdollisuuden päästä irti sekä arjesta että nykyajasta. Illallinen kynttilöiden valaisemassa päällikön hallissa, kirveenheitto ja muu ohjelma tekevät kokous- tai virkistysmatkasta varmasti erilaisen elämyksen. Kokouksen jälkeisten illallisten, häiden tai syntymäpäivien vietolle ei taatusti löydy erikoisempaa ja tunnelmallisempaa paikkaa kuin Rosalan päällikön halli. Juhlan päätteeksi voi nukahtaa mukavaan vuoteeseen juhlasalin alkovissa.
Uhrijuhlaruokailu sisältää: Juuresmuhennosta Savustettua tai paistettua kalaa paikallisilta kalastajilta Mureaa naudan paistia "Ukon sekoitus" - mm. silliä Vihanneksia ja Rosalan saaristolaislimppua Vesi ( lisämaksusta virvoitusjuomia, olutta, siideriä ja lonkeroa ) Kahvia ja kakkua Päällikön pidoissa lisäksi yksi kala- ja yksi liharuoka, yleensä lammasmakkaraa ja graavisiikaa tai kylmäsavulohta. Matka
menneisyyteen on kuin matka vieraasen maahan. Tervetuloa muinaiseen
Rosalaan! Virtuaalikuva päällikön hallista löytyy tästä.
Juhlat päällikön hallissa - rautaisannos rauta-aikaa Räätälöimme
ohjelman toiveidenne mukaisesti, ohessa yksi ehdotus: Päivä
1 12.00
Lähtö Kasnäsista 12.45
Majoittuminen Päällikön halliin 13.00
Lounas 13.45
Opastus 14.15
Kokous / Viikinkiohjelmaa 16.00
Iltapäiväkahvit 16.30
Saunominen 19.00
Illallinen ja illanvietto viikinkivaatteissa päällikön hallissa Päivä
2 9-11.00
Aamiainen 11.30
Lähtö Rosala - Kasnäs Hallin
tilat: Istumapaikkoja 90, makuupaikkoja 37 Kokoustila 14 hengelle, 50 hengen auditorio, voidaan muuntaa 20 hengen kokoustilaksi Hinnasto: Yöpyminen
( sis. saunan ja aamiaisen ) 50,00-80,00 / henkilö Sisäänpääsy
ja opastus 7,00 / henkilö Lounas
12,00 / henkilö Kokoustilan
käyttö kahveineen 10,00 / henkilö / päivä, 25,00 / henkilö / vrk Viikinkien
viisiottelu
10,00-15,00 / henkilö riippuen henkilömäärästä Kahvi
+ kahvileipä 4,00 / henkilö Sauna
( ei-yöpyville ) 10,00 / henkilö Ohjelmallinen
illallinen, sis. viikinkivaatteiden vuokra 52,00 / henkilö Venekuljetukset Kasnäs – Rosala – Kasnäs 14,00–30,00 / henkilö riippuen henkilömäärästä
Tarvittaessa
järjestämme myös linja-autokuljetukset, ovelta ovelle.
Ota yhteyttä ja kerro ajatuksesi ja toiveesi ohjelmasta, niin räätälöimme juuri Sinun tarpeisiisi sopivan vierailun!
Varaukset ja tiedustelut Rosalan Viikinkikeskus Reimarintie 5, 25950 Rosala Puh 02-4667227
Oikeudet hintojen muutoksiin pidätetään. |
![]()
etusivu | museo, kahvila ja kauppa | viikinkitalot | viikinkilaivat | sijainti | yksityispalvelut | yrityspalvelut | ryhmäpalvelut
yöpyminen | ruokalista | historia | jumalat | kuvagalleriat | linkit | hinnasto | talvipidot
Copyright © Rosala Viking Centre 2012