|
Viikinkitalot ja muut rekonstruktiot |
|
Napsauta kuvia suurennosten saamiseksi Kartta viikinkikeskuksesta. Rodeborg, sisäkuva Päällikön istuin Päällikön vuode Alkovi Bed & breakfast - perhehuone Jatulintarha Kirveenheittopaikka Helgakappeli Sisäkuvia vastavalmistuneesta kappelista
Talvinäkymä idänkävijän talosta Idänkävijän talo illan hämärtyessä Idänkävijän talo sisältä. |
Viikinkitalon savuisessa hämärässä Viikinkinaiset huolehtivat kodin tehtävistä sillä aikaa kun miehet viipyivät kaupparetkillään. Naiset viljelivät pellavaa, keritsivät lampaat, pesivät villan ja karstasivat sen. He kehräsivät ja kutoivat kangaspuilla sekä ompelivat villavaatteita, sillä talvella piti olla lämmintä yllä. Lapset auttoivat talon töissä. Emännän apuna olivat myös vanhukset ja orjat. Emäntä piti itsellään kaikki talon avaimet, ne olivat hänellä vyötäisillä arvon merkkinä. Pimeinä talvikuukausina jouduttiin elämään varsin
eristäytyneenä. Tulisija oli talon keskus. Siinä paistettiin leivät,
paahdettiin lihapalat ja keitettiin rautapadassa puurot. Se antoi valoa
ja lämpöä. Sen ääressä valmistettiin vaatearkut, vuoltiin
kirveenvarret, paikattiin kalaverkot ja pelattiin tammi- ja kuulapelejä.
Tulen loimussa vanhukset Torstai, torsdag, on Torin päivä.
Rekonstruoidut rakennukset ja muinaisjäännökset Rosalan
viikinkikeskuksessa Rosalan viikinkitaloissa siirryt hetkeksi menneisyyteen. Vahva tervan tuoksu, hämäryys ja katossa leijuva savu herättävät aistisi kun astut ovesta sisään. Kosketat pehmeitä lampaantaljoja, veisteltyjä puupintoja ja karkeita savisia ruokakulhoja kun tutustut tuhannen vuoden takaiseen kotiin. Mietit, miltä tuntui asua jyhkeässä puutalossa, olla perheen ja kyläyhteisön jäsen siinä muinaisessa maailmassa jossa turvekatot ja puujumalat kuuluivat arkipäivään. Vaistoat rauta-ajan ihmisen läsnäolon ja vastaanotat viestin kunnioituksesta esi-isiä kohtaan. Päällikön halli Rodeborg Päällikön halli oli viikinkiasutuksen tärkein rakennus. Se toimi
paitsi päälllikön asuintalona ja edustustilana myös
uskonnollisten
menojen ja juhlien keskuksena. Katso piirrokset Rodeborgin julkisivuista ja sisätiloista. 360º virtuaalikuva päällikön hallista löytyy täältä. Reilusti kuvia löytyy myös galleriasivuilta. Päällikön
hallin pienissä perhehuoneissa järjestetään nyt Laituri ja telttapaikka Laituri havainnollistaa maan kohoamista tuhannen vuoden aikana.
Viikinkiajalla, kun veden pinta oli 4 metriä korkeammalla kuin nyt,
laituri sijaitsi veden äärellä. Laiturin vasemmalla puolella
pensaikossa on telttapaikan perustus. Uhrialttari, riimukaiverrus ja haudan reunakivetys Kaikki pakanalliset uhrialttarit tuhottiin kristinuskoon siirtymisen myötä
ja tilalle rakennettiin kirkkoja. Hautoihin ei yleensä kajottu, ja sen
takia meidän päiviimme on
säilynyt suuri määrä röykkiöhautoja. Vainaja asetettiin kalliolle
reunakivetyksen sisäpuolelle ja päälle kasattiin kiviä ja joskus myös
maata. Arkeologinen koekuoppa työkaluineen Kulttuurimaakerros on saaristossa hyvin ohut. Kyrksundetin viikinkisataman
kaivauksissa useimmat esineet löytyivät 10-20 cm syvyydestä. Maa
kaivetaan varovasti pois ja seulotaan lopuksi, jotta pienimmätkin löydöt
saadaan talteen. Perimätiedon mukaan aarrekätkön paikka Muinaisia aarteita vartioi tultasyöksevä lohikäärme Aarni. Öisin näissä
paikoissa voi nähdä aarnitulia ja päivisin savua. Aarteen kaivamista
pidetään hengenvaarallisena. Jatulintarha ja kirveenheittopaikka Jatulin- eli jättiläisentarhoja on rakennettu Pohjolassa 2000 360º virtuaalikuva jatulintarhasta löytyy täältä.
Kirveenheittoa harjoiteltiin taistelutaitojen ylläpitämiseksi. Helgakappeli Kristinusko tuli Pohjolaan viikinkiaikana ja 1000-luvulla ruvettiin
rakentamaan kirkkoja ja kappeleita. Helgakappeli esittää
roomalais-katolista kappelia Maria-alttareineen. Alttaritaulu esittää
Kristusta valtaistuimellaan taivaassa. Pajoissa taottiin veitsiä, kirveitä, nauloja y.m. Koska raudan eri värivivahteet
näkyvät huonosti kirkkaassa auringonvalossa, vaja ei saanut avautua
etelään. Uhrikuoppakivi Kiveen on kaiverrettu monta pientä uhrikuoppaa. Niihin uhrattiin
esimerkiksi viljaa tai leivänpalasia. Turun seudulla on löytynyt
lukuisia kuoppakiviä. Asuintalo Talo esittää idänkävijän taloa. Idänkävijät olivat kauppamiehiä,
jotka tekivät pitkiä kauppamatkoja. Talossa saattoi asua sekän talonväki
että orjia. Seinäpenkit toimivat nukkkumapaikkoina. Tulisijassa ei ole
savuhormia, vaan savu hakeutuu ulos katossa olevasta reiästä. Tunne
miten vahva savuntuoksu tuvassa on! 360º
virtuaalikuva
Varaukset ja tiedustelut Rosalan Viikinkikeskus Oy Reimarintie 5, 25950 Rosala Puh 02-4667227 Fax 02-4667228
|
![]()
etusivu | museo, kahvila ja kauppa | viikinkitalot | viikinkilaivat | sijainti | yksityispalvelut | yrityspalvelut | ryhmäpalvelut
yöpyminen | ruokalista | historia | jumalat | kuvagalleriat | linkit | hinnasto
Copyright © Rosala Viking Centre 2011